Tuesday, August 2, 2011

Confusion - the key element in my life

Huh-huh, olenpas innostunut hamstraamaan kosmetiikkaa! Eilenkin näin illalla telkkarista Prettyn mainoksen, ja kävin sitten ihmettelemässä valikoimaa. Ja pakettihan sieltäkin on sitten tulossa...xP

Täytyy muuten sanoa, että tutkaillessani hiljakseen kasvavaa lukijalistaani olen todella hämmentynyt. Tämä taitaa olla yhteensä neljäs blogini, ensimmäisen aloitin joskus ennen Japaninmatkaa MSN Spaces -palvelussa, mutta Japanissa ollessani vaihdoin sitten Bloggeriin monipuolisempien muokkausvaihtoehtojen vuoksi. Kyseinen blogi on tällä hetkellä näkyvissä enää vain itselleni, kun taas toinen (järjestyksessä siis kolmas) haparointini blogimaailmassa on edelleen näkyvillä. En tosin edelleenkään osaa kustomoida tätä täysin omannäköisekseni, tyydyn siis vain valmisvaihtoehtoihin layoutin ja muiden muokkausten suhteen. xP

Olen alunperinkin kirjustellut vain omasta elämästäni ja tekemisistäni, lähinnä enemmän päiväkirjamielessä, kuin kerätäkseni huomiota. Samaa yritän jatkaa täälläkin, tosin näytän lähinnä päästäväni shoppailunhimoni tuotokset valloilleen. :D Yksityiskohtien jakaminen omasta elämästään kaikkien blogiin eksyvien silmien eteen sekä kauhistuttaa, että tuntuu tavallaan luonnolliselta, yritän kuitenkin säilyttää edes jonkinasteista anonyymiyttä. Suurin osa teistä lukijoista on myöskin ns. vastalukijoita, sillä seurailen itsekin monia blogeja. :)

Olen nyt pohtinut monien suosimaa arvontaa tietyn lukijamäärän juhlastamisen kunniaksi, joten se on todennäköisesti pikapuoliin edessäpäin. :)

~Misantrella

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...