Wednesday, September 28, 2011

Reissailua

Hoijaa, palaillaanpas pikkuhiljaa taas bloggailun maailmaan. Olen viettänyt viimeisen viikon poissa kotoa, ensin Seinäjoella juhlimassa äitini täyttämiä pyöreitä vuosia parin päivän ajan, ja sitten lopun aikaa Oulussa Viikinkimiehen kanssa. On ollut varsin mukava viikko, jos mukaan ei lasketa sukulaisten vihjailuja siitä, että minunkin olisi aika ruveta jo väsäilemään tenavia tai sitä, että yksi serkuistani saa miut aina raivon partaalle tarraamalla joka ikinen kerta hiuksiini kiinni. Ja kyse on sentään jo 15-vuotiaasta tytöstä, luulisi jo vähän löytyvän järkeä päästä, mutta ei, kakara mikä kakara.

Matkalle lähtiessä oli jo heti reissun alussa ongelmia, sillä myöhästyin tapani mukaisesti bussista ja odottelin seuraavaa 25 minuuttia. Tämän vuoksi meni sitten todella tiukille kiiruhtaa junaan, ja olinkin suunnitellut ostavani lipun junamaatista, koska inhoan paikkaliputta matkustamista. Noh, eiväthän nuo maatit olleet tosiaan käytössä, ja aikaakin oli vain 5min, joten kurkattuani ensin lipunmyyntitiskien hurjat jonot ja erikseen pykätyn pikamyynnin tilanteen, tallustelin sitten suosiolla suoraan junaan. Vaunu oli onneksi melkoisen tyhjä ja normaalia ylimääräistä maksuakaan ei voitu periä, joten matka meni loppujen lopuksi melko näppärästi. Sain myöskin nukuttua ihan kivasti, ja heräsin viittä minuuttia ennen kuin juna saapui Seinäjoelle.

Seinäjoelta Ouluun suunnatessa juna osoittautuikin olevan lähes tunnin myöhässä, joten ehdin rauhassa jonottaa tiskillä lippua omalla paikkanumerolla. Olisin muuten viettänyt tämänkin matkan torkkuen, mutta edessäni istunut nainen päätti soittaa jollekin ystävälleen "Moi, mä olen junassa ja mulla on aika tylsää." ja avautui treffeistään 47-vuotiaan Hannun kanssa, joka kuulemma kuulosti ja vaikutti ihan kuusikymppiseltä ukolta. Ei ollut tehnyt kyseiseen naiseen vaikutusta se, että mies oli maksanut naisen matkat Rovaniemeltä Seinäjoelle ja takaisin, oli tarjonnut ruuat ja huoneen yöksi. Ei. Törkeää oli kuulemma se, että mies oli vain naisen lähtiessä tarjoutunut kantamaan hänen laukkuaan pätkän matkaa, eikä ollut kysellyt naiselta mitä tämä tahtoisi illalla katsoa tv:stä. Ei kuulemma ollut käytöstapoja tällä miehellä ja oli muutenkin ärsyttävä ärmätti. Ei se raha siis aina ratkaise, vaikka siltä välillä tuntuukin!

Oulusta päin suuntasimme Viikinkimiehen kanssa Ranuan Eläinpuistoon. Oli mukava kierrellä kaikessa rauhassa kameran kanssa ja ihmetellä elukoita, joista osa vain nukkua tuhisti onnellisina. Pöllöt olivat hurjan hauskoja, lähes kaikki näyttivät hurjan kiukkuisilta tai väsyneiltä. Jääkarhutkin viettivät siestaa, ja ruskeat karhut olivat jossain piilossa.

Onneksi ei tullut jätettyä tiistaille tuota Ranuanreissua, iski meinaan ihan älytön syysmyrsky! Sen sijaan lähdettiinkin sitten Viikinkimiehen lapsuudenmaisemiin saunomaan hänen perheensä kanssa. Oli kyllä melko mahtavaa istua pimeässä savusaunassa myrskyn pauhatessa ympärillä! Ruokapuolta tuolla reissulla edustivat räiskäleet ja meidän suomalaisten perinteinen kesävihannes, makkara.

Leffasaldona tältä viikolta kertyi Trolljegeren, joka oli muuten juuri niin huippu miltä kuulostaakin. Suosittelen siis ehdottomasti! Toinen katsottu leffa oli Rymdinvasion i Lappland, jolle taasen sai repeillä aika huolella. "Hei miten toi voi ensin laskea alamäkeen tuolta ja sit kun se kääntyykin takaisin, niin se tulee tuolta ylhäältä taasen alamäkeen laskien?!" Minua sivistettiin myös Acid Cineman tuotannolla, kuten The Jolly Scoundrel, jossa eniten hajoilua aiheutti kyllä Nelosen Hauskat Kotivideot-juontajanakin tunnettu Sampo Marjomaa upeine roolisuorituksineen.

Kotimatkan vietin katsellen uudelleen The Walking Deadin ykköskauden lemmikkivaunussa istuen. Tulin samalla todenneeksi, että kyseisen vaunun penkit ovat tavallista suuremmat, pöydät taasen olivat puolta pienemmät. Läppäri mahtui silti onneksi pöydälle, joten ei tarvinnut polttaa jalkoja tai ylikuumentaa konetta pitämällä sitä sylissä. :P

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...