Monday, November 21, 2011

Ikea


Viikonloppu meni tosiaan vanhempieni kanssa. :) Sain joitain heidän luonaan olleita tavaroitani, mm. kassillisen kirjoja, ja ylläribonuksena uuden imurin! Olihan siitä puhuttu pariin kertaan, ja tuo miun vanha imuri kuitenkin oli jo 8½-vuotias (ja haisi ihan siltä itseltään, kiitos rottien), mutta en siltikään odottanut moista.

Hetken kuulumisten vaihtamisten jälkeen lähdettiin sitten sopivasti perjantairuuhkaan sompailemaan Ikeaa kohti. Meidän on ollut tarkoitus käväistä siellä jo aiemmin, mutta se on aina jäänyt. Itse olen käynyt Tampereen Ikeassa kerran aiemmin melko pian sen avaamisen jälkeen. Tällä kerralla tarkoituksena oli löytää uusi työtuoli hajonneen tilalle, olihan tuota selkänojatonta rähjää tullut katseltua jo lähes vuoden verran. Mietiskelin myöskin vähän pienempää sohvapöytää, sillä tuo maalilla tuunattu on osoittautunut käytössä aivan liian isoksi näin pieneen asuntoon. Toki pöytä on ihan loistava ompeluhommissa, kuten kaavoittamisessa sekä kankaiden leikkaamisessa, joten yritän varmaan jemmata sen johonkin nurkkaan vielä toistaiseksi.

Ikeassa käväistiin heti ensimmäisenä syömässä, sillä olin popsinut vain pienen aamupalan ja vanhemmillanikin alkoi jo olla nälkä. Pidän hurjasti tuosta Ikean ravintolasta, siellä on mielestäni kivasti vaihtoehtoja ja edullista ruokaa. Itse popsin tällä kertaa kuskus&kevätkääryleannoksen, joka oli todella hyvää! Olen myös hankkinut Ikea Family-kortin, joten tuli heti hyödynnettyä ruokatarjouksetkin. :)
Tasty! Toinen kääryle kerkes jo kadota... :P
Seuraavaksi lähdimmekin sitten äitin kanssa kiertelemään huonekalujen ja esittelyasuntojen keskelle. Iskä jäi odottelemaan ja selailemaan kuvastoa, sillä häntä kiinnosti enemmän pientavarat, eikä hän terveytensä puolesta jaksa kauhean pitkään käveleskellä ympäriinsä. Oli kiva kierrellä ja jutella äitin kanssa, miulla on tosi hyvät välit vanhempiini, ja varsinkin äidin kanssa voin puhua oikeastaan kaikesta. Meistä on myös tullut läheisempiä pikkusiskoni kuoleman jälkeen, ja kerronkin nykyään hänelle murheistani helpommin kuin ennen. Ainut asia, mikä perheessäni harmittaa, on se, että miulla ei ole oikein kauheasti yhteistä pikkuveljeni kanssa. Tykätään toki esim. samoista sarjoista ja leffoista, saan häneltä hyviä pelivinkkejä ja muuta tuommoista, mutta ei me oikein kumpikaan osata jutella toisemme kanssa, ainakaan mistään sen syvällisemmästä. Rakas veljeni kun tuppaa näyttämään tunteitaan vain ollessaan kännissä...
Pikkurasiat askartelujuttuja varten
Noh, anyways. Päädyin tykästymään tuoliin, joka oli hyvin samankaltainen kuin edellinen tuolini: iso ja pehmeä selkänoja, käsinojat, ja perus korkeudensäädöt. Tuolista oli jostain syystä tarjouksessa vain luonnonvalkoinen versio, mutta halusin mustan. Onneksi sen hinta ei nyt kuitenkaan ihan maailmoja kaatanut, vaikka olikin kalliimpi kuin vanha tuoli. Päädyin myös hankkimaan pienen mustan Lack-pöydän sohvani kaveriksi.

Käväistiin sitten juomassa välillä kahvit ennen alakerran tutkimista. Äitin kanssa innostuttiin keräämään erilaisia leivoksia maisteltavaksi, ja voi ähky, tuli kyllä kunnon sokeriannos taas kerralla! Alakerrasta hamstrasin vähän keittiötarvikkeita, mutta unohdin etsiä koristehiekkaa, jota olisin oikeasti kaivannut pariin juttuun. Oli siis varsin antoisa reissu, ja löysimme kaikki jotain tarpeellista. :) Tykkään Tampereen Ikeasta, tuo ravintolapuoli on ihan huippu, ja itse kauppa on tilava ja viihtyisä kuljeskella. Täytyy tosin myöntää, että ainoa edellinen vierailemani Ikea oli Illinoisissa Yhdysvalloissa...

Tässä tämänhetkinen nöräysnurkkani. Välillä parkkeeraan läppärin sängyn viereen jakkaralle, välillä olen oikeaoppisesti pöydän äärellä, ja kuten kuva kertoo, tällä hetkellä möllötän sohvannurkassa. Sohva on ostettu FB-kirppiksen kautta, ja vaikka se ei muihin huonekaluihin tai väreihin sovikaan, olen aivan totaalisen rakastunut siihen! Maksoin sohvasta 30e, ja entiset omistajat järjestivät sille kuljetuksen sekä kantoivat sen vielä paikalleen! Sohva oli todella puhdas ja ihanan pehmoinen, olen nukahtanut tuohon lähespä päivittäin, vaikka tuo tosiaan onkin vain kahdenistuttava versio. :) Kuvassa näkyy myös tuo Lack-pöytä, sekä läppärini, njoka tasapainoilee ihan oikeasti kahden dvd-kotelon kannen päällä... Kone kun tuppaa kuumenemaan vähän turhan paljon ahkerassa käytössäni. Samasta syystä pöydällä myös uusi purkki paineilmaa. Toisella reunalla kummittelee uusi imuri, ja toisella puolella minua kyttäävät rotanmöllykät. Sohvalla pitää tietenkin olla pari tyynyä lisämukavuutta tuomassa, ja Jyskistä joskus aikaa sitten ostettu pummipeitto lämmikkeeksi. Tässä on hyvä oleskella! :)

~Nöräilyä vielä jonkin aikaa teekupposen kanssa jatkava
   Misantrella

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...