Sunday, February 5, 2012

Books and movies and the flu


Toisin kuin tämä päivä, viime lauantai vierähti oikein mukavissa tunnelmissa Pupuhypyn kanssa. Ensin tallailimme kaupingilla shoppailemassa yhteensä neljän tunnin ajan, ja sitten kävimme hakemassa parit leffat Makuunista. Pupuhypyn yllyttämänä (olen välillä liiankin helposti ylipuhuttavissa) päädyin ostamaan Hömpästä kivan lyhythihaisen trikoomekon lisäki myös pillifarkut ja todella löysän hihattoman topin. Mekko ja toppi olivat samalla printillä, kankaan laatu vain oli erilaista. Toppi on todella ohut ja pehmoinen, kun taas mekko on jämäkämpää. Mekosta oli mustat versiot loppu, mutta tykkäsin myös tästä tekstillisestä versiosta, vaikka siinä lukeekin kovin angstinen "LOVE IS HARD" -lausahdus. Mekko on melko lyhyt, varsinkin tällaiselle 179cm pitkäselkäiselle hujopille, mutta legginsien kanssa varmasti ihan passeli. :)


Nyt kun siiten olen yrittänyt noita uusia housujani totutella pitämään, olen tuntenut oloni harvinaisen tyhmäksi ja tunnen näyttäväni ihan teinipissikseltä. :D Toisaalta on oikein mukava omistaa välillä jotain muutakin, kun suurinpiirtein tarpeeksi pitkiä pieruverkkareita, mutta en ole oikein missään vaiheessa lämmennyt kapealahkeisille housuille... Mutta Pupuhypyn "Sun perse näyttää noissa tosi hyvältä" -argumentti kieltämättä imarteli, ja jostain syystä tykkäsin myös hopeana kimaltelevasta harmaasta. Housuissa oli edessä ja takana taskujen kohdalla myös pieniä paljetteja koristeena. Niin ja tietenkin tärkein asia, tarpeeksi pitkät lahkeet!












Piipahdimme myös Lindexillä, jossa käyn nykyään vain tutkimassa sukkahousuhyllyt. En ole oikeastaan ikinä löytänyt Lindexiltä mitään muuta, kuin sukkiksia tai alusvaatteita, joten sieltä tuleekin kurkattua pelkästään ale-sukkahousut. :P Tällä kertaa bongasin ohuet kauniit sukat, joissa oli koristeena nyörityskuvio rusetilla. Näitä olisi varmaan tullut ostettua toisetkin, mutta olivat ainut kappale. Ostin myöskin mustat tekstilliset sukkahousut, jotka tosin osoittautuivat melkoiseksi pettymykseksi, sillä niistä löytyi ainoastaan tekstit 'love', 'peace' ja 'understanding' sekä rauhanmerkki. Naureskelinkin Pupuhypylle, että olisimme olleet paljon tyytyväisempiä, jos teksteinä olisi ollut vaikkapa 'murder', 'mayhem', 'war' ja 'death'! :D No ei, olen kuitenkin pasifisti, mutta nuo sukkikset oli kyllä loppujen lopuksi aika nolot.

Makuunista leffoiksi valikoituivat The Silent House sekä Monsters, molemmat kuitenkin osoittautuivat melkoisiksi pettymyksiksi, mutta yhdessä tyhjätty pullo valkkaria auttoi kovasti pitämään illan hauskana. ;)

Päädyin myös viimein tilailemaan parit kauan kaivatut leffat Play.comista, ja niiden mukaan hupparin, joka jäi kummittelemaan mieleeni sen verran, että pakko sekin oli lisäillä ostoskoriin. Olen äärettömän hidas ja pihi ostelemaan leffoja omaan hyllyyni, ja suurin osa onkin saatu lahjoina tai on veljeltä peräisin, hän kun on korvannut osaa leffavarastostaan Blu-ray-levyillä. Jossain vaiheessa täytyy hankkia myös mm. Corpse Bride ja Band of Brothersin metalliboksi.
Pratchettin löysin huuto.netistä. Olen lukenut kirjan joskus aiemmin suomeksi, mutta kun se kerran tuli vastaan sopuhintaisena, lähtee se luettavaksi nyt myös alkuperäiskielellä. :)
Huppari oli kiva, ohutta materiaalia, joissa läpikuultavia pieniä aukkoja, 'Apple Bottom' -blingiteksti vasemmassa rintamuksessa ja iso 'Sexy to the hard core' -foiliprintti takana. Ei niin tyypillisesti tyyliäni, mutta jokin siinä silti viehätti.


Tänään olen ollut sisukas sissi, ja lähtenyt heti aamupäivästä suunnistamaan kohti Hervantaa aiemmin viikolla sovittujen kirppiskauppojen merkeissä. Ja kyllä muuten osasi olla KYLMÄ! Busseja odotellessani aloin ihan tosissaan pelkäämään varpaideni puolesta, minä pöljä kun en tajunnut lisätä villasukkia tavallisten päälle. Vaikka saappaissani onneksi onkin lämpöinen vuori sekä pitkät varret, olivat varpaat aivan jäässä! En edes tiedä oliko koko reissu kaiken vaivan arvoinen, sillä ostamani housut olivat todella isot, enkä tiedä tulenko niitä edes käyttämään, vai pistänkö samantien takaisin myyntiin.

Flunssainen oloni vain pahenee koko ajan, ja toivonkin ettei se päädy samanlaiseksi helvetilliseksi kuumekierteeksi kuin viime talven keuhkokuumeilu. Onneksi ei ole pakko lähteä taas mihinkään ainakaan pariin päivään, joten voin vaan mölleillä peiton alla lämpimässä telkkaria töllötellen. Tänään ehdinkin jo katsoa Neloselta leffan Neljä Huonetta, joka oli varsin hilpeä katselmus, ja odottelen seuraavana alkavaksi The Fountainia, joka on myös katsastamisen arvoinen leffa. Olen nähnyt sen kerran aiemminkin, leffa oli todella kaunis niin visuaalisella kuin musiikillisellakin otteellaan.


~Misantrella

No comments:

Post a Comment

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...