Saturday, February 8, 2014

Trip to Tallinn!

Olen viime viikot ollut hurjan stressaantunut ja käyttänyt kaiken energiani töissä. Iltaisin en ole jaksanut tehdä yhtään mitään, joten olenkin vain käpertynyt sohvalle katselemaan tv-sarjoja Netflixistä. Viikonloput ovat olleet tervetullut pikkutauko kaiken keskellä, vaikka ne tuntuvat loppuvan aina kesken.

Pari viikkoa sitten suuntasimme Herra J:n kanssa risteilylle Tallinnaan. Sekä Vikingillä että VR:llä oli tarjouskampanjat menossa, joten reissu jäi matkan osalta varsin edulliseksi. En ollut koskaan aikaisemmin käynyt Virossa, joten vähäsen jänskätti. Laiva lähti matkaan perjantai-iltana ja oli perillä Tallinnassa pari tuntia myöhemmin. Meillä oli varattuna hytti, joten yövyimme laivassa. Unta vaan ei tullut kauheasti napattua, kun vastapäisessä hytissä oli bileet koko yön läpi... >.<

Aamulla seitsemältä oli aika poistua maihin ja lähteä metsästämään aamupalaa. Suuntasimme suoraan vanhaankaupunkiin, jossa harhailtiin tunnin verran näyteikkunoita ihmetellen, ennen kuin viimein löysimme avoimen kahvilan. Onneksi, sillä alkoikin olla jo kovin vilpoista! Herra J:n tavoiteena oli etsiä pari tiettyä viskipulloa, kun taas itse olin päättänyt ostaa kankaita ja pari pulloa DeKyuperin Parfait Amouria ♥, jota ei Suomesta enää saa. Kauppojen aukeamista kulutettiin myös kiertämällä Kaupunginmuseossa, joka sattui tulemaan vastaan vanhassakaupungissa.

Aamuhämärä
I found Patrick!
"Yes, this is Patrick"
Minä ja Raatihuone
Kaunis ovi! Kulman parveke oli mielenkiintoinen rakennusratkaisu.
Museossa lämmittelemässä.
Museon makaaberi mainospossu

Kypsiä aikuisia kun olemme, nämä chilisoosien nimet aiheuttavat suurta hupia. Höhöhö, perse!
Betonipuluja! Miksi meillä on vaan "possuja"?
So much stuff!
Loppujen lopuksi aikaa olisi saanut olla hurjasti enemmän, kyllä tuolla nähtävää ja tehtävää olisi vaikka kuinka! :) Tämä ensimmäinen reissu oli kuitenkin pyhitetty juuri noille mainituille shoppailukohteille, ja kyllähän sitä tulikin tavaraa napattua mukaan! Iso pussillinen kankaita, useita erilaisia oluita sekä kirsikkalikööriä sen Parfait Amourin lisäksi. Herra J ei valitettavasti löytänyt himoitsemiaan viskipulloja, mutta löysi sentään korvaavat niiden tilalle. Helsingissä oltiin lauantai-iltana, eikä kauheasti kyllä jaksanut illan mittaan enää mitään aktiviteettia, niin poikki oli reissun jäljiltä. Sunnuntai menikin palautuessa ja pelaillessa. Huomasin taas miten vuosien pelaamattomuus kostautuu, varsinkin kun olen aina ollut enemmän PC- kuin konsolipelaaja. Nykyisissä ohjaimissa on vaan ihan liikaa nappeja! xP

~Misantrella

I visited Tallin a couple weeks ago for the first time ever with Mr. J. We had a full day for shopping and sightseeing, but that's not nearly enough time for such an excursion! Naturally we both brought some alcoholic beverages with us; Mr. J found a couple decent whiskys and I bought two bottles of DeKyuper Parfait Amour, which is no longer available to buy in Finland. I also bought a few interesting beers as well as cherry liquor. Yum! My main focus was on fabrics though, and I bought several metres of fabric in total. I have yet to decide what to make of them, I just couldn't resist the pretty patterns and materials! :) All in all I'm very happy, even though it was exhausting to walk around a full day.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...