Tuesday, July 15, 2014

Lumous 2014

Hieman olen taasen myöhässä, mutta parempi myöhään kun ei silloinkaan?

Jälkikäteen jäi harmittamaan, etten väsymykseltäni jaksanut osallistua Lumous pre-bangiin torstaina 12.6.2014, mutta olin tekemieni ylitöiden jälkeen niin poikki, etten olisi millään selvinnyt enää perjantaiaamuna töihin. En myöskään osallistunut Lumouksen torstain aloittelupäivään, vaan odottelin Herra J:n saapuvaksi Tampereelle, minkä jälkeen oli edessä pakolliset kauppareissut, ruuanlaitot ja viikonlopun vaatekriiseilyt.

Perjantaina piti mennä Tiinalle avuksi myyntikamojen roudaamisessa, Herra J autonomistajana oli nakitettu kuskiksi myös lauantaipäiväksi. Haettiin siis hirmuinen kasa vaatteita ja koruja Ateljeekadulta odottelemaan launtain Dark Marketia. Siinä samalla tuli poikettua sushilounaalla Watami Sushissa, joutui Herra J:kin maistelemaan epäilyttäviä riisipalleroita. Itse ahmin tapani mukaan mahani ihan ähkyyn saakka, ehkä joskus opin vähän rajoittamaan...?

Sushi om nom nom

Yritettiin nukkua hieman päikkäreitä ennen illan koitoksia, mutta eihän siitä mitään tullut. Vaatekriisi päättyi lopulta kahden vaihtoehdon välillä mustaan pvc:hen (varsin loistava idea kuumalle kelille!). Tiina on juuri muuttanut miekkosensa (jonka olen joskus Sipulimieheksi tainnut nimetä?) kanssa saman katon alle ja oli kutsunut enemmänkin kavereita iltaa aloittelemaan, mutta eihän sinne lopulta eksytty kuin minä ja Herra J. Viini virtasi ja sipsejä tuli naposteltua kaiken dorkailun lomassa. Kuviakin tuli räpsittyä niin paljon, kun vain kännykän akku salli! Itse ilta meni lähinnä terassilla istuskellessa ja ihmisten kanssa pölläillessä, en jotenkin saanut itseäni bändifiiliksiin lainkaan, vaikka kovasti esimerkiksi Autogenin lavashowta on hehkutettu joka suunnassa. Ilta päättyy osaltani hieman sameisiin muistikuviin, kenties sen nautitun alkomaholin määrää voisi jatkossa myöskin rajoittaa...

Tiina ja minun lepakkosukat
Kera Tomvin ja Ravenoariksen
Hemaisevat naiset Tiina, Tinde ja Ravenoaris ♥
Jep oon lihonut jälleen. :( Lets not go there, en pidä peilikuvastani tällä hetkellä.

Lauantaina oli aamulla aikainen herätys ja pikainen itsensä kuosiinsukiminen, sillä olin lupautunut Tiinalle kaveriksi Dark Marketin myyntikojuun. Vaikka itse tapahtuma alkoi vasta yhdeltätoista, oli ennen sitä paljon kannettavaa, koottavaa sekä järjesteltävää. Osallistuin itse pöytäkustannuksiin tuomalla joitakin second hand -vaatteita ja kenkiäni myyntiin. Muutamista kengistä ja vaatteista pääsinkin eroon, kiitoksia vain kaikille omalta osaltani! Oli myös mukava saada Tiinan vaate- ja korumallistoa esille ja tunnetuksi, ja festivaalin aikana ehti kyllä bongaamaan myös custom-tuotteita! Oon niin ylpeä tuosta naisesta ettei tosikaan. ♥

Rogue by Tiina Ulkuniemi at Dark Market + second hand things for sale

Sipulimies kävi meitä välillä ruokkimassa Arnold'sin bageleilla ja Herra J ilmestyi paikalle Dark Marketin lähestyessä loppuaan. Kamat mahdollisimman nopeasti kasaan, autoon ja takaisin kotiin, jossa sukelsin suoraan peiton alle nukkumaan. Herra J oli itse ehtinyt lepäillä päivän mittaan, ja laittoi unieni aikana ruokaa. ♥ Hieman levättyäni oli taas aika ihmetellä päivän vaatetusta, josta ei taida olla olemassa yhtäkään kuvatositetta. Olin perjantaina saanut jalkani niin kipeiksi, että päätin mennä hyvin rennolla linjalla ja laitoinkin ylleni vain lempi-Lipparia, eli Lolita Candy-bloomersit. Näihin yhdistin röyhelötopin ja Lipparin mustan liivin sekä niittisandaalit sekä koruja. Pikasotkumeikki naamaan ja jälleen Tiinan & Sipulimiehen luokse, jossa tällä kerralla oli meidän lisäksi muitakin. Kauaa ei tosin ehditty paikalla ihmetellä, kun Tomvi tarjoutui kyyditsemään meidät Klubille.

Tiinan ja miun perinteinen yhteiskuva Dark Marketilta, hieman tavallisesta poikkeavassa paikassa.

Kännykästäni oli akku niin finaalissa, ettei kuvatositteita lauantailta löydy kun alkupäivästä. Kameraakin kuljetin toki mukana koko festivaalin ajan, mutta eilen muistikorttia tutkiessani jouduin toteamaan, että yhtäkään kuvaa en koko kapistuksella tullut ottaneeksi. D'oh! Noh, Klubilla oli kuitenkin jälleen vuorossa sosialisointia ihmisten kanssa, paljon juotavaa sekä niitä bändejä. En edes yrittänyt ottaa esiintyjistä kuvia koko festivaalin aikana, koska ne eivät juuri ikinä onnistu, ja on mukavampi keskittyä itse artistiin kuin kuvaamiseen. Leather Stripin aikana tuli pompittua niin paljon kun vain jaksoi, kunnes lopulta oli pakko luovuttaa ja lähteä haukkaamaan happea terassille. Parhautta. Illan mittaan piilarini alkoivat kuivua silmissä niin ikävästi, että tehtiin lopulta katoamistemppu taksilla kotiin. Höh!

Lauantai-illan meikkihäröilyä
Jälkikäteen koostettu flatlay lauantai-illan asusta

Sunnuntaina sai viimein nukkua hieman pidempään, eikä Gothnicillekaan tullut lähdettyä millään kiireellä. Pääsimme keskustaan ihanan Tinden kyydillä, napattiin Lidlistä evästä mukaan ja tallusteltiin sitten puistoon istuskelemaan. Tuttavat aika nopeasti luovuttivat ja lähtivät omille teilleen, mukaanlukien Tinde itse, joten jäätiin Herra J:n kanssa kaksin (no olihan siellä puistossa populaa vaikka kuinka) nauttimaan auringonlämmöstä ja virvokkeista. Sunnuntai oli ainut päivä, jolle olin miettinyt vaatetusta jo etukäteen: puistoon maximekko ja illaksi diskopalloasu. Maksimekkoja omistan tällä hetkellä kolme, joista valitsin ylleni Lipparin Fashion Victim -maxin ihastuttavan sinisellä Four Horsemen -printillään. Mekko on muuten sama, joka miulla oli ylläni kun ensimmäistä kertaa Herra J:n kanssa tavattiin melkein vuosi sitten.^__^ Sunnuntai-illalta ei sitten olekaan kuvia Endin vähäpukeisesta luonteesta johtuen.

Kokonaisuudessaan oli oikein mukava Lumous, josta toipumiseen meni jälleen monta päivää. Ensi vuotta odotellessa!

Gothnicin puistosöpöilyä
~Misantrella

1 comment:

  1. Oli taas mahtavan kivaisaa Lumouksessa! ^_^ Oh noes, peura-ajovaloissa-kuva! Miten mä voin aina olla kuvissa noin hurrpa durrpa. :D Harmittaa, etten päässyt tällä kertaa Gothnicille mutta toivottavasti ens vuonna sitten!

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...