Wednesday, April 15, 2015

Sisustushömppää

Ei ole tosiaan mennyt kovinkaan vahvasti lähiaikoina, eikä energiaa ole riittänyt bloggaamiseen tai juurikaan edes muiden tekstien lukemiseen. Olen myös istuskellut yllättävän vähän kotikoneella nettiriippuvuuteni huomioiden (noh, kännyllä kyllä selaillut), joten ei ole tullut edes kuvia siirreltyä koneelle asti.

Sängyn lisäksi yksi lempiasioista makkarissa - telkkari ja ihanat verhot
Töissä on ollut rankkaa ja kaikkeen muuhun päänsisäiseen myllerrykseen sekä yleisesti kevääseen yhdistettynä kaikki kävi vaan ylivoimaiseksi. Töissä tuli tirauteltua parit itkut, minkä takia hakeuduinkin työterveyteen, lyhyelle saikulle ja työpsykologin juttusille. Oon yksinkertaisesti niin uupunut, että oli pakko saada edes vähän huilia, joten pääsiäinenkin tuli vietettyä pitkälti kotosalla. Tähän kun yhdistää vielä kurkkukivun, mystisen hengitystieinfektion, kuumeen ja astman pahenemisvaiheen, niin eihän sitä mitään muuta jaksanutkaan, kun maata sohvalla torkkumassa.

Tämänhetkinen nöräilynurkka
Nyt on sitten jaksanut taas vähän paremmin töissäkin, mutta ainakin pari visiittiä on vielä luvassa työpsykologille. Kesälomaa odotellessa ja sitä rataa...

Ihka-ensimmäinen orkideani! Meni ja tiputti kaikki kukkansa... :(
Mutta mitäpäs muuta? Pistettiin Herra J:n kanssa tosiaan hynttyyt yhteen ja reilun kuukauden verran ollaan nyt asusteltu saman katon alla. Asuntoa on kovasti yritetty pistää mieleiseksi ja siihen onkin saanut yllättävän paljon palamaan rahaa. Mun romuja täällä on vielä paikkaansa etsimässä ja kirppispöytääkin tarttisi varailla, joten tuparitkaan ei ole olleet vielä ajankohtaiset.

Ikeakoti. ;P Ei vaan, ainoastaan kirjahylly näistä on taattua Ikea-laatua. Vähän sekaista + Herra J:n toistaiseksi mihinkään sopimaton lepotuoli. 
Kun tili alkoi huutaa hoosiannaa, päätin uskaltaa ja turvautua dc-fixin apuun. Herra J:ltä kun löytyi ihan passeli ruokapöytä, jonka puunväri ei miellyttänyt omaa silmää. Luvan kinuttuani päällystin pöydän jalkoineen mustalla puukuvioisella kontaktimuovilla, johan passaa katsella! Jalat olivat paljon haasteellisempi osuus, eivätkä ole ihan siistit, mutta pöytälevystä tuli todella hyvä. Tuoleihin heltisi jo maalauslupa, mutta olen vielä odotellut lämpimämpiä kelejä. Eteiseen fiksailin vanhan vaalean lipaston kaikille työkaluille yms. muulle roinalle. Lipastosta tuli kokonaan musta, kun puukuvioinen (ja kivasti Vallilan Kelohonkaan mätsäävä) harmaansävyinen dc-fixi osoittautuikin ikkunapintoihin tarkoitetuksi liimattomaksi versioksi, eikä sitä saanutkaan laitettua laatikkoja koristamaan.

Alkuvaiheessa. 
Fixattu pöytä! Tuolit odottelevat vielä käsittelyä.
En ole hoksannut ottaa kuvaa viimeistellystä lipastosta, mutta sivut ovat mattamustaa, laatikot mustaa puukuviota ja vetimet spreijasin hopeisiksi. Oli tarkoitus ensin ostaa joku uusi lipasto tähän, mutta mitat olivat kaikissa pielessä! 
Mutta nyt kuulemma kutsuu Zarillo burgereineen, joten ehkäpä tulee raapusteltua lisää myöhemmin. ^_^

~Misantrella

2 comments:

  1. Ihanaiset verhot tossa sun nöräilynurkassa! Oi kerro mistä.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kodin1 ostelin neljä tommoista verhoa meidän olkkariin. :) Ne on siis ihan läpikuultavat ja tommonen musta kuvio menee siinä. Olivat poistokorissa, mutta silti aika arvokkaat, kun oli vaan 1 verho/pkt. :/

      Delete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...